Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
20.06.2010 - 18:05

Tämä blogi on kulkenut matkansa päähän, eli jatkossa C-tyttöjenkin elämää voitte seurata toisesta blogistamme: http://tuikel.vuodatus.net ja kotisivuiltamme.

Wilma lähti eilen Kuusamoon uuteen kotiinsa ja Barskin kotipesä toivottaa Wilmalle paljon onnea uuteen kotiin ! Kesän loputtua sitten taas nähdään!

Perjantaina tytöt keksivät miten hauskaa on hypellä olohuoneen pöydän väliköstä ja lopulta siellä oli niin hauskaa, että piti laittaa oikein viltti pehmikeeksi jotta siellä olisi kotosaimpaa nukkua.

Wilma eli Barskin Chilibean  om. Mervi Nevala Kuusamo

Pöydän välikköön hyytyneet

Lolalla sytytti vähän hitaasti ensimmäisen pennun lähtö, sillä tänäaamuna mammanen rupesi viiden aikaan etsiskelemään Vilmaa. Ei ollut lapsi pedissään, eikä ruokakupin luona, ei Tuijan kainalossa, eikä penkkien alla. Noh, sitten se on varmaan turvassa tuumaili Lola ja jatkoi nukkumistaan..

Stella kasvoi henkisesti paljon sen jälkeen kuin Wilma lähti. Wilma oli se jyräävämpi puolisko ja nyt Stellan piti itsenäistyä isosiskonsa varjosta pois. Näinpä se on ollut kuin yksi isoista koiristamme lauman mukana ja touhuillut sitä samaa mitä muutkin. Mökillä olosta se näytti nauttivan kovasti, olihan siellä lääniä mitä juosta ja peltoa missä piehtaroida. Kylläpä uni maitti viime yönä ja vielä tänään kotimatkallakin. Huomenna Stella matkaakin sijoituskotiinsa,mutta Stellaa tulemme juuri tämänkin vuoksi tapaamaan useasti.

Stella mökillä muiden kanssa

Barskin Comeback om. Tuija Kelahaara.              Haltija: Leena Laasonen

 

Kiitos kaikille blogin lukijoille! On ollut  kivaa kun olette kommentoineet juttuja sekä kuvia  seikkailumme aikana!

17.06.2010 - 19:33

Siskosten yhteinen taival on pikkuhiljaa päättymässä ja lauantaina sisarukset lähtevät eri teilleen. Lähden huomenna koko konkkaronkan kanssa mökille,josta Wilma suuntaa sitten  lauantaina kohti uutta perhettään. Stella puolestaan matkaa uuteen kotiinsa reissumme jälkeen maanantaina. Kovin  on  haikeana  mielemme,mutta uskomme vahvasti  että nämä ihanat kaksoset tuovat suurta iloa perheillensä nyt ja tulevaisuudessa. Ainakin meidän viikkomme ovat olleet täynnä touhua ja riemua.. Luulen, että aikuisillakin koirilla on taas kumma olo ,kun nämä elohopeiset pienet lähtevät pesästään...

Vas Stella. Oikealla Wilma

Stella-Tellervo

Vielä mummollakin nousee jalka

16.06.2010 - 19:34

Pentujen eläinlääkärin tarkastus oli tänään ja molemmilla pennuilla  olivat kaikki osa-alueet kunnossa. Stella -Dramaqueen- huusi kuin syötävä eläinlekurin katsoessa hampaita "täällä eläinrääkätään pikkupentuja, ei kannata tulla tänne"  kiljunnallaan,niin että koko klinikka varmasti kuuli missä ollaan. Eläinlääkäri tuumasi , että toivottavasti pentu pääsee kotiin jossa sille ei anneta periksi ja ollaan määrätietoisia, johon oli onni vastata, että perhe taitaa tietää jo käppänän mielenliikahduksista jonkin verran. ..Stella osaa kyllä vedättää ovelasti ja nään sen silmistä milloin sen kiukuttelut ovat ihan täyttä esitystä ja  suurta draamaa   Ja kun periksi ei anna, tyttö osaa olla todella nätisti esim. trimmattavana.

Tyttöjen luonteita  kuvaa myös se, että tänään työpaikallani  käydessämme Wilma juoksenteli pitkin käytävia ,kun taas siskolikka meni istumaan ison tv:n ääreen ja katseli tellua kaikessa rauhassa. Hassu tyttö.

Martta-täti on löytänyt "ihanan" risun lapsille

Pennun kesäiloa

14.06.2010 - 19:45

Lapsoset tänään 7 viikkoa. Martta ja pennut juoksevat ympäri taloa hirmuinen vauhti päällä ja voi miten hellyttävää on pienen pennun läähätys,kun vauhti alkaa olla ylinopeuden puolella. Lola edelleen hyvänä äitinä huoltaa lapsiaan,mutta välillä pienet naskalinhampaat saavat mamman hyppäämään ylös nojatuoliin.

 

Ja kiireisen päivän jälkeen pippuripari on hyytynyt..

12.06.2010 - 17:16

Tänään on ollut todella sateinen päivä,joten pentujen on ollut tyytyminen sisällä riehumiseen.

Barskin Chilibean eli Wilma. Tämän tytön ulkonäössä  on kyllä  isäänsä,mutta myös Lolaa.

Paulin selätys ja pusutus

Siskokset kerrankin yhdessä kuvassa istumassa

Koipeliini

11.06.2010 - 17:39

Kasvattaja -mammaa juoksutetaan välillä ihan urakalla ja tuntuukin että silmät pitäisi välillä olla selässäkin, että nään milloin jompikumpi pennuista yrittää aidan raoista pakoon. Meidän koira-aitauksessa on pennuille liian suuret reiät ja nyt molemmat pennut ovat keksineet miten huisin jännää on vilahtaa raosta,kun minun silmäni välttää hetkeksi. Onneksi olen  oppinut olemaan aika nopee noiden kanssa , joten saan  aika äkkiä pennun takapäästä kiinni ennenkuin pentu viipottaa toisella puolella. Voi Lolan pikku riiviöt  

 

Tänään pennut tutustuivat työpaikkaani , työtovereihini ja siellä asuviin vanhuksiin. Vanhuksista pentuset olivat mitä suloisempia karvaturpia (näyttivät taas rauhallisemman puolen itsestään tietenkin) ja sainkin ehdotuksen jättää toinen pentu sinne kasvamaan. Stella nimi sai ihmetystä osakseen monelta vanhukselta  ja muutaman mummon mielestä sen nimi tulee olemaan tästä eteenpäin mieluummin Tellervo

Viikon aikana on ehtinyt muutenkin tapahtumaan kaikennäköistä. Esim. Wilma oli tehnyt taikurin  hommia tullessaan pentuaitauksen ja aidan läpi meidän ollessa töissä. Kyllä minulta suu loksahti auki,kun ovella vastassa törötti Kosti, Ronja, Martta ja Wilma iloisesti haukkuen. Olemme pitäneet pentuja päivällä makuuhuoneessa Lolan kanssa aidan takana, ettei täällä mene ihan hulinaksi hommat,joten ihmetys on edelleen suuri miten ihmeessä Wilma on taistellut itsensä kahden aidan läpi... Wilma sen tietää,muttei kerro :)

Viimeinen viikonloppu lähtee pentujen kanssa yhdessä  ja olo on suunnattoman haikea jo nyt...Meille tulee  tänne liian hiljaista, vaikka nuo neljä aikuista ohjelmoivatkin päiviä ja iltoja mukavasti,mutta kyllä tämä pentuaika on ollut kaikenkaikkiaan niin opettavaa ja antoisaa aikaa. Rakkaat kakarat

Kuvia taas kerran ulkoa,kun sisällä vauhti on niin lujaa että kuvissa tonottaa milloin pää, milloin häntä, milloin Martan takapuoli ...

08.06.2010 - 20:15

Pennut ovat  jo KoiraNet:ssä. Kätevää tämä nykyajan rekkarointi.

 

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI31585%2F10&R=183.3

 

Vauhtia meidän talosta ei ainakaan puutu, sillä menosta vastaavat Wilma, Stella, Lola ja Martta. Musta-hopeiset Kosti ja Ronja ovat vähän jo väsyneet penskojen riekkumiseen ja varsinkin Ronja tahtoo komennella mummon oikeudellaan lapsia.

Stella kiukutteli minulle tänäaamuna ulos menosta, sillä se olisi ihan välttämättä halunnut lähteä ulos juuri sillä hetkellä,kun minä olin lähdössä töihin. Voi sitä sydäntä raastavaa ulinaa ja itkua mitä pentu voi suustaan päästää...Olemme harjoitelleet pöydällä olon taitoja ja olen pikkaisen trimmaillutkin tyttöjä poskista, takapuolesta ja käpälistä. Hienosti lapset osaavat olla käsittelyn kohteena.

 

06.06.2010 - 13:44

Pentujen mielipuuhaa on ulkona riekkuminen. Tässä muutamia uusia otoksia pihalta..

Hampaiden teroitusta

 

kaksi snautseria

Taistelua kepistä

Kuperiskeikkaa..

 Martta-tädillä on jotain jännää..

Lola -mamma leikittää

lelu saa kyytiä Stellalta

Wilman hymy,jonka saa kun kutsuu Wilmaa luokse

Täräkkä Wilma

Ulkoilun jälkeen maistuu ruoka ja sen jälkeen unet..

Lapsoset saivat tänään sirut niskaansa. Ensimmäisenä "toimenpide" pöydälle pääsi Stella,joka kiljui kuin päätä olisi leikattu.... Wilmalle tuli hätä kuullessaan, että siskoa "kiusataan" ja se  alkoikin  haukkumaan kipakalla äänellään: "MITÄ TE TEETTE MINUN SISKOLLE"!  Wilma itse kiljui samalla tavalla,mutta lattialle päästessään se jo heilutti häntäänsä Stellalle. Stella taisi mököttää vähän kauemmin ..

04.06.2010 - 08:47

Meno koulukujalla on hurjan vauhdikasta. Aamulla jouduin soittamaan Paulin töistä auttamaan minua, että saan Stellan pois nojatuolin alta,jonne se oli survoutunut leikkien huiskinnassa ja sen pää oli juuttunut kiinni tuolin tukirautoihin. Stellamaiseen tapaan se piippaili muutaman kerran hissuksiin,mutta luotti siihen että se pelastetaan sieltä ehjänä  

Wilma on uskomattoman ketterä ja kaunis liikkuja! Se on perinyt kyllä Lolan liikkumisen täysin ja uskomaton miten sen liikkeet ovat jo niin sulavat tuossa iässä. Meillä on koirien aitauksesta pennuille suht jyrkkä luiska,mutta Wilma kiipeää sen hetkessä ylös ja on kohta taas alhaallakin. Stella ei uskalla ,eikä osaa  nousta vielä tätä ramppia ylös,mutta siskolikka painattelee häntä suorana senkin edestä.

Maanantaina meillä kävi pieniä lapsia katsomassa pentuja. Stella nukahti pienen tytön syliin ,mutta Wilma katseli ensin päästä varpaisiin mitä nämä vähän eri kokoiset ihmiset nyt onkaan. Pian se kuitenkin jo tokotti istua  pojan sylissä ja leikki pojan kanssa leluillaan.

Aloitin työt taas alkuviikosta  kesälomani jälkeen ja minulla oli hirmuinen huoli miten täällä kotona pärjätään. Sanoinkin Paulille, että ei koirilla ole hätää,minulla taitaa olla se suurin hätä ja vähän kai  ikäväkin  ... . Mutta hyvin täällä on mennyt, Pauli voi käydä ruokatunnillaan katsomassa tilanteen, syöttämässä ja juoksuttamassa pennut ulkona. Nyt loppuviikon olen sitten tehnyt iltavuoroja,jolloin yksinolo koirilla jää todella vähäiseksi.

Sunnuntaina saamme siruttajan kotiimme tunnistusmerkitsemään pentuja ja sen jälkeen jäämmekin odottelemaan virallisia papereita kennelliitosta. Aika menee nopeasti ja voiko olla totta, että pentuset ovat kohta jo kuusi viikkoa... Vastahan niitä kovasti jänniteltiin syntyväksi maailmaan.

leikkiä ulkona

Wilma-vipottaja

02.06.2010 - 19:14

Stella Lellan,mymlan...

 Lupsakka savolainen,joka ajattelee että kyllä sitä huomennaki kerkeää. "Turha hättäely ja voohoilu on mieljkuvituksen viärinkäättöö" 

Ihana typy joka on maailman kiltein  pentu ja Lola-mamman rakas leikkikaveri. Tyttö joka ei pienistä hätäile..

Stellan lempiasento auringossa

Tuunko antaa pusuja?

Ja vaikka Wilma-sisko kiusaakin  välillä niin, että Stella huutaa kuin syötävä,on sisko rakkain mamman ohella.

Kirjoittaja

Huhtikuulla syntyvän c-pentueen odottamista ja synnytyksen jälkeistä elämää

Kävijät

Ilmainen http://www-laskuri
Lukijoita paikalla